Laura
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romeo ja Julia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romeo ja Julia. Näytä kaikki tekstit
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Lehdet, juuret, varret
Jes, kaks postausta puolen tunnin sisään! Nyt on luvassa kuvia sunnuntailta. Meillä oli kaks näytöstä ja molemmissa oli ihan kivasti porukkaa ja tunnelma katossa (tai taivaassa, koska kesäteatterissahan ei ole kattoa ;D) Otettiin sitten vähän meistä kasveista kuvia, ja aurinko paisto ihanasti koko päivän. Saatiin Keski-Suomen läänitaiteilija Pasi Saariselta aika mieletön arvio, jonka voitte lukea täältä! Muitakin on toki ollut, mutta tämä oli niin yllättävä, että haluan sen teille jakaa :)
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Veronasta päivää

Lisää kuvia treeneistä, jotka alkaa olla lopuillaan, koska tänään ja huomenna on jo yleisölliset ennakkonäytökset. Eilen vedettiin kaks tosi hyvää läpimenoa kaatosateessa, joten nyt jos koskaan ollaan valmiita esiintymään. Yleisön kannalta olis kuitenkin kiva, että aurinko paistais.
En oo varmaan koskaan ollu mukana prokkiksessa, joka tuntuu näin valmiilta jo monta päivää ennen enskaria. Toki teknistä hässäkkää on, ja rooleilla varmaan vielä joitakin muutettavia juttuja, mutta ainakin ne kohtaukset, joissa ite oon mukana sujuu jotenkin tosi luonnollisesti. Niin hyvä fiilis! Läpimenot tuntuu joka kerta paremmilta, ja ne muutamat tyypit, jotka on ollu kattomassa, on antanu innostavaa palautetta.
Vaatteet päällä alkaa jo tuntua Veronan kansalaiselta tai isä Lorenzon lääkekasvilta, ja vielä kun saadaan esityksiin laittaa musiikit kovemmalle, niin tunnelma alkaa olla katossa! (Naapurit on valittanu, että treeneistä kuuluu liikaa basson jytinää -.-) Edelleen tervetuloa katsomaan! :)
Laura
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Romeo & Julia
Romeo & Julia -tanssimusikaali saa ensi-iltansa ens keskiviikkona 20.6 ja viimeset viikot onkin ollu melkein pelkkää treeniä. Hauskaa on ollu ja joka päivä treeneissä menee vähintään kerran kylmät väreet ja sydän pomppaa kurkkuun, kun jännittää kaikki vaaralliset temput, joita porukka lavalla tekee. Kerran meinas käydä huonosti, kun monimetrinen lavaste kaatu, ihmisiä sisällään. Onneks mitään ei kuitenkaan käyny ja ollaan kaikki 40-50 esiintyjää ja työryhmäläistä vielä hengissä!
Tulkaahan kaikki kattomaan, lippuja saa lippupisteestä.
Kuvia treeneistä on ottanu Mette ja minä :)
Kattokaa myös Romeo & Julia blogi!
Laura
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Mistress Of The Copperfield Mountain
Eilen oli Yläkaupungin yö, jossa tanssittiin Krampin Romeo ja Julia -porukan kanssa pari puolikasta kohtausta ja oli aika hauskaa tanssia siellä keskellä pahaa aavistamatonta ihmisvilinää. Musikaali alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että kohta päästään harjoittelemaan meidän oikealla näyttämöllä, eli Ainolan kesäteatterissa. Torstaina siivottiin koko Ainola kolmenkymmenen vuoden sotkuista (lavastajan mukaan) ja perjantaina treenailtiin vähän lavan telineissä kiipeilyä. Ens viikolla aletaan harjottelemaan kohtauksia lavalla.
Tänään esitän mun päättötyön viimesen kerran ja oon siitä tosi ilonen, koska en jaksais tanssia sitä enää kertaakaan. Sain arvosanaks 5/5 eli hyvin meni, vaikka ite olinkin ihan kriisissä sen kanssa!
Kuvissa oon vielä puolipukeissa ja ilman meikkiä ja kampausta, joten näytän hieman valjulta, mutta ei se mitään :) Kiitos kuvista Vilja!
Ja huomenna olis sitten Tiukun kanssa suunta kohti Helsinkiä ja Teatterikorkeakoulun pääsykokeita, wish me luck!
Laura
Tunnisteet:
esitys,
Kramppi,
musikaali,
päättötyö,
Romeo ja Julia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)