keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tyhmä tietokone

Nyt tulee jotain mun blogille tosi epätyypillistä, nimittäin pitkä teksti, johon sisältyy elämänviisauksia :D

Mulla on ollu nyt epäonnea elektroniikan kanssa. Sain oman tietokoneen yo-lahjaks kesäkuussa ja just, kun kuvittelin, että nyt voin rauhassa käytää omaa konettani, ja pitää siitä hyvää huolta, ja järjestää tiedostot loogisesti, niin äitin kone hajos seurauksenaan se, että nyt kolme muutakin perheenjäsentä käyttää tätä mun konetta. Nyt tää on ihan täynnä kaikkien koulu- ja työasiakirjoja ja kuvia ja musiikkia, eikä mitään järjestystä. 
   No, sittenhän taitavasti onnistuin poistamaan  kaikki omat kuvani tältä koneelta, ja koska vanha konekin hajos, on kaikki muistot viime vuosilta sekasin muistitikuilla ja kovalevyillä eri paikoissa ilman mitään järjestystä. Sitten havaitsin mun uudessa puhelimessa valmistusvirheen, sillä se ei tunnista kuulokkeita, eikä kaiuttimia lainkaan, enkä siis voi kuunnella sillä musiikkia muuten kuin puhelimen omista kaijuttimista. Olin just eilen viemässä puhelinta korjaukseen, kun tajusin etten ollut tehnyt siitä varmuuskopiota, ja palasin kotiin tekemään sen. ONNEKSI. Koska tänään pudotin sen samaisen puhelimen puolen metrin korkeudelta lattialle ja sen näyttö pimeni. Kun illalla sitten tulin todella ärsyyntyneenä kotiin ja istuin sohvalle kattomaan telkkaria, huomasin ilokseni, ettei sekään toiminut! 

Tämän kaiken jälkeen päättelin, ettei elektroniikkaan kannata luottaa tai kiintyä siihen liikaa, sillä se pettää kuitenkin. Suuren ärsyyntymisen keskellä kuitenkin tajusin olla kiitollinen siitä, ettei elämä oo laitteista ja vempaimista riippuvaista, ja että epäonnea mulla on ollut vaan niiden kanssa, eikä esimerkiks oman terveyden. Just mietin tänään, kun oppilaiden kanssa puhuttiin treeni- ja esiintymisvaatteista, miten helppo harrastus tanssi on, kun ei tarvitse mitään erikoisia ja kalliitta välineitä. Toki kengät, tossut yms. voi maksaa, mutta periaatteessa tanssimiseen ei tarvita muuta kuin oma keho. Ja miten uskomatonta onkaan, että mun keho on säilyny lähes täysin loukkaantumattomana näin pitkään! Sekin vois vaan yhtäkkiä hajota, niin kun tietokone, enkä sitten vois enää tanssia. 
   Aina sanotaan, että pitää oppia arvostamaan omaa terveyttään, mutta nyt se jotenkin kolahti mullekin. Tajusin, miten onnekas oon, kun se, mitä mä kaikkein eniten tykkään tehä, ei oo ollu millään tavalla rajotettua, koska mulla ei oo ikinä ollu esimerkiks mitään selkä-, polvi- tai lonkkavaivoja, joita niin monilla, paljon treenaavilla on. Nauttikaamme siis terveistä kehoistamme täysin siemauksin! :)



Laura


 

2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä teksti! Vaikka sulla olikin epäonnea elektroniikan kanssa:D Mut oon samaa mieltä kans urheilijana, et terveyttä täytyy arvostaa. Koskaan ei tiiä millon keho voi pettää! Tulipas tästä nyt vähän pitempi kommentti:D Mut oot muuten tosi kaunis!
    fashionfriendsandfootball.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvä, et säkin oot tajunnu sman! :)

      Poista